Pörssitiedote 10.2.2009 9:45 Sanoman hallitus on tänään päättänyt mitätöidä yhtiön hallussa olevat omat osakkeet. Sanoman hallussa on 2 425 000 yhtiön osaketta eli 1,48 % yhtiön osakkeista ja äänistä. Mitätöinnin johdosta yhtiön osakkeiden lukumäärä laskee 163 368 658 osakkeesta 160 943 658 osakkeeseen. Mitätöinti ei vaikuta yhtiön osakepääomaan. Osakemäärän muutoksella ei ole merkittävää vaikutusta yhtiön muiden osakkeenomistajien omistuksen tai äänivallan jakautumiseen yhtiössä. Osakkeiden mitätöinti merkitään kaupparekisteriin arviolta 19.2.2009. Sanoma aloitti omien osakkeiden ostot 10.8.2007 varsinaisen yhtiökokouksen 4.4.2007 antaman valtuutuksen nojalla ja jatkoi omien osakkeiden ostoja 12.6.2008 varsinaisen yhtiökokouksen 1.4.2008 antaman valtuutuksen nojalla. Nyt mitätöitävät osakkeet on hankittu NASDAQ OMX Helsingistä 11.2.-26.3.2008 ja 12.6.-27.8.2008, ja niiden ostamiseen on käytetty 37,5 milj. euroa yhtiön vapaata omaa pääomaa. Yhtiökokouksen valtuutus omien osakkeiden ostamiseen on voimassa 1.4.2009 asti. Omia osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen tai muiden liiketoimintajärjestelyjen toteuttamiseksi tai muutoin luovutettaviksi, yhtiöllä pidettäviksi tai mitätöitäviksi. Voimassaolevan valtuutuksen nojalla Sanoma voi hankkia vielä 7 620 000 osaketta. Sanoma Oyj


Kim Ignatius
johtaja
Talous ja hallinto Lisätietoja: Sanoman konserniviestintä, p. 0105 19 5062 tai viestinta@sanoma.com www.sanoma.com Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat lukijoidemme, katselijoidemme ja kuuntelijoidemme tarpeita. Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä yli 20 000 ammattilaiselle 20:ssä Euroopan maassa. Vuonna 2007 konsernin liikevaihto oli 2,9 miljardia euroa.