Pääkaupunkiseudun paikallisuutisia tarjoava Vartti.fi nousi viime viikolla Suomen 20 suosituimman sivuston joukkoon 270 390 eri kävijällään. Puolessa vuodessa kävijämääränsä kaksinkertaistanut Vartti.fi on nyt kuudenneksi luetuin uutislehtisivusto. Jo pääsiäisviikolla Vartin kävijämäärä ylitti neljännesmiljoonan.

"Vartti.fi on selvästi maan suurin paikallismedia. Viime viikolla kerroimme ensimmäisenä muun muassa hurjasta helikopterijahdista ja poliisirynnäköstä kouluun Pasilassa. Myös Nikita Fouganthinen takaa-ajosta Vartti.fi kertoi ensimmäisenä", päätoimittaja Janne Kaijärvi iloitsee.

Vartti.fi:n verkkomenestys perustuu läheiseen yhteistyöhön lukijoiden kanssa. Lukijoiden tuottama sisältö on jatkanut tasaista kasvuaan. Vartin ja Metron yhteistoimitukseen tulee viikoittain satoja uutisvinkkejä kuvien ja tekstiviestien muodossa.

"Lukijoiden kuvien ja viestien avulla pääsemme sellaisille tiedonlähteille, joihin perinteisin keinoin emme koskaan pääsisi. Ja nopeammin kuin olisin koskaan voinut toivoakaan", Kaijärvi sanoo.

"Haluamme tukea lukijoiden tarvetta jakamiseen ja osallistumiseen. Uudenlainen raivopaikallisuus luo uusia, yllättäviä yhteisöllisiä kohtaamisia uutistemme äärellä", Kaijärvi jatkaa.

Sanoma Kaupunkilehtiin kuuluva Vartti on osa Sanoma-konsernin sanomalehtiryhmä Sanoma Newsiä.