SanomaWSOY:n varsinainen yhtiökokous 1.4. päätti hallituksen sille 7.2. tekemän ehdotuksen mukaisesti, että konsernin uusi nimi on 1.10.2008 alkaen Sanoma Oyj.

Samassa yhteydessä Sanoma Osakeyhtiön nimi muuttuu aiemmin tehdyn päätöksen mukaisesti. Liiketoimintaryhmän uusi nimi on 1.10. alkaen Sanoma News.

Myös muiden liiketoimintaryhmien nimiä yhtenäistetään Sanoma-alkuisiksi. Lokakuun alusta lähtien SanomaWSOY Education & Booksin uusi nimi on Sanoma Learning & Literature ja SWelcomin Sanoma Entertainment. Rautakirja-liiketoimintaryhmän uusi nimi on Sanoma Trade. Rautakirja-nimi säilyy kuitenkin liiketoimintaryhmän emoyhtiön nimenä. Sanoma Magazinesin nimi säilyy ennallaan. Uusien nimien lisäksi myös konsernin ja liiketoimintaryhmien visuaalista ilmettä uudistetaan ja yhtenäistetään.

"Sanoma on iskevä nimi, ja se on helppo omaksua ja muistaa konsernin nimenä kaikilla kielialueilla. Lisäksi sanan suomenkielinen merkitys kuvaa hyvin liiketoimintaamme. Liiketoimintaryhmien nimien muuttaminen on selvä ja looginen jatko konsernin nimen muuttuessa. Uudet nimet tuovat hyvin esiin liiketoimintamme monipuolisuutta sekä sitovat liiketoimintaryhmät selvästi osaksi Sanoma-konsernia", konsernin toimitusjohtaja Hannu Syrjänen sanoo.

"Haluamme, että Sanoma-konserni nähdään tulevaisuudessa entistä yhtenäisempänä kokonaisuutena", Syrjänen jatkaa.

Konsernin tuotebrändeihin nimenmuutoksilla ei ole vaikutusta. Aikakauslehtien, sanomalehtien, tv-kanavien tai oppimateriaalikustantajien nimet eivät tule muuttumaan. "Uskon, että muutokset toimintatavoissamme sekä konsernissa jatkuvasti lisääntyvä yhteistyö kasvattavat myös kuluttajille tarjoamiemme tuotteiden ja palveluiden arvoa", Syrjänen kommentoi.

Lisätietoja: SanomaWSOY:n konserniviestintä, p. 0105 19 5062 tai konserniviestinta@sanomawsoy.fi