SanomaWSOY Oyj julkisti tänään kutsun varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 4.4.2007.

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous antaisi hallitukselle valtuutukset sekä yhtiön omien osakkeiden hankkimiseksi että osakeantiin. Lisätietona valtuutuksista todetaan seuraavat kohdat:

Hallituksen ehdotus hallitukselle annettavaksi yhtiön omien osakkeiden hankkimisvaltuutukseksi

Hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutettaisiin vuoden 2008 yhtiökokoukseen saakka päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta.

Osakkeita voidaan hankkia enintään 8 200 000 kappaletta. Omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osak­keiden suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan siten, että hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin markkinahinta ja enimmäishinta on osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana.

Hallituksen ehdotus hallitukselle annettavaksi osakeantivaltuutukseksi

Hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutettaisiin vuoden 2010 yhtiökokoukseen saakka päättämään uusien osakkeiden antamisesta, yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksessa ei suljeta pois hallituksen oikeutta päättää suunnatusta osakeannista.

Tämän osakeantivaltuutuksen nojalla ja erityisten oikeuksien käyttämisen johdosta hallitus on oikeutettu päättämään enintään 82 000 000 uuden osakkeen antamisesta sekä enintään 5 000 000 yhtiön hallussa olevan yhtiön oman osakkeen luovuttamisesta. Suunnatussa osakeannissa voidaan osakkeita antaa tai luovuttaa enintään 41 000 000 kappaletta.

Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu antamaan enintään 5 000 000 optio-oikeutta osana yhtiön kannustinjärjestelmää.

Lisätietoja: SanomaWSOY:n konserniviestintä, p. 0105 19 5062 tai konserniviestinta@sanomawsoy.fi


SANOMAWSOY OYJ


Matti Salmi
johtaja
talous ja hallinto


JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet