SanomaWSOY:n osakesarjojen yhdistäminen - lisätietoja hallituksen ehdotuksesta yhtiökokoukselle



SanomaWSOY Oyj:n hallitus on tänään ehdottanut 3.4.2006
kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että SanomaWSOY:n A-
ja B-osakesarjat muutetaan yhdeksi uudeksi osakesarjaksi ja
nykyisille A-osakkeiden omistajille suunnataan osakeanti
hyvityksenä A-osakkeisiin liittyvän äänivallan pienentymisestä.
Ehdotuksen mukaan osakesarjojen yhdistäminen toteutetaan
poistamalla yhtiöjärjestyksestä osakesarjojen eroihin liittyvät
määräykset siten, että kukin nykyinen A-osake muuntuu
oikeuksiltaan nykyistä B-osaketta vastaavaksi uudeksi osakkeeksi.

SanomaWSOY:n osakkeenomistajat, jotka omistavat yli puolet yhtiön
A-osakkeista, ovat etukäteen kirjallisesti ilmoittaneet
kannattavansa päätösehdotusta sekä antaneet suostumuksensa
järjestelyyn, mikäli yhtiökokous hyväksyy hallituksen ehdotuksen
osakeyhtiölain säännösten edellyttämällä tavalla.

SanomaWSOY:n taloudellinen neuvonantaja ja osakeannin järjestäjä
Nordea Pankki Suomi Oyj on antanut arvion järjestelystä (ns.
fairness opinion) ja todennut ehdotetun järjestelyn rakenteen ja
ehdotetun hyvityksen olevan oikeudenmukainen osakkeenomistajien
kannalta. Myös SanomaWSOY:n tilintarkastaja, KHT-yhteisö
PricewaterhouseCoopers, on antanut lausunnon siitä, että A-
osakkeiden omistajille suunnatun osakeannin merkintähinnan
määrittämisen perusteista ja merkintäoikeudesta poikkeamisen
syistä on annettu oikeat ja riittävät tiedot.

Lisätietoja osakesarjojen yhdistämisestä, siihen liittyvästä
suunnatusta annista ja yhtiöjärjestyksen muutoksista on saatavissa
konsernin internetsivuilta osoitteesta www.sanomawsoy.fi.
Osakkeenomistajille postitetaan lisäksi yhtiökokouskutsun
yhteydessä kirje, jossa hallituksen ehdotusta kuvataan tarkemmin.
Suunnattuun osakeantiin liittyen julkaistaan myös esite, joka on
saatavissa arviolta 4.4.2006.

Lisätietoja: SanomaWSOY:n konserniviestintä, p. 0105 19 5062 tai
konserniviestinta@sanomawsoy.fi


Tämä ei ole arvopapereiden tarjous Yhdysvalloissa. Osakkeita ei
saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ilman rekisteröintiä tai
rekisteröintiä koskevaa poikkeuslupaa Yhdysvaltojen vuoden 1933
arvopaperilain (the U.S Securities Act of 1933) mukaisesti.
Osakkeiden liikkeeseenlaskija ei ole rekisteröinyt, eikä sen
tarkoituksena ole rekisteröidä, mitään osaa tarjouksesta
Yhdysvalloissa, eikä sen tarkoituksena ole tarjota arvopapereita
yleisölle Yhdysvalloissa.

Tätä asiakirjaa ei saa julkaista tai muutoin levittää
Yhdysvaltoihin tai muuhun valtioon, jossa sen julkaiseminen tai
levittäminen olisi kyseisen maan arvopaperimarkkinalainsäädännön
vastaista. Tässä tarkoitettua tarjousta ei tehdä missään
sellaisessa maassa, missä joko tarjous tai siihen osallistuminen
olisi kiellettyä tai edellyttäisi Suomen lainsäädännön mukaisten
toimenpiteiden lisäksi tarjousasiakirjan laatimista,
rekisteröintiä tai muita toimenpiteitä.