TeliaSonera Finlandilta R-kioskeille laajakaistainen tietoliikenneverkko



TeliaSonera Finland ja Rautakirjan kioskikauppa ovat solmineet 3-vuotisen sopimuksen, jonka mukaan TeliaSonera Finland toteuttaa kioskikaupalle uuden laajakaistaisen tietoliikenneverkon. Valtakunnallinen verkko yhdistää kaikki Suomen yli 700 R-kioskia ja mahdollistaa siirtymisen uuteen yhtenäiseen myymäläjärjestelmään. Ratkaisun avulla R-kioski pystyy laajentamaan tuotevalikoimaansa esimerkiksi reaaliaikaisilla uusilla palveluilla.

Rautakirjan kioskikaupalle toteutettava tietoliikenneverkko on olennainen osa uutta myymäläjärjestelmää. Verkkoratkaisu yhdistää R-kioskit ja niiden kassajärjestelmät samaan tietoliikennekokonaisuuteen, jossa tieto kulkee suojatusti ja luotettavasti toimipaikkojen välillä. Yhtenäiseen tietoliikenneverkkoon voidaan turvallisesti ja hallitusti liittää myös yhteistyökumppanien myyntijärjestelmät.

- R-kioskin kilpailuetuja ovat läheisyys ja asioinnin helppous. Uuden tietoliikenneverkon avulla pystymme toteuttamaan uuden myymäläjärjestelmän, joka tehostaa toimintaamme ja auttaa meitä siten palvelemaan kuluttajia paremmin. Ratkaisun avulla voimme myös kasvattaa uutta liiketoimintaa esimerkiksi online-tyyppisillä uudenlaisilla palveluilla. Soneran pitkäaikainen kokemus tämän tyyppisistä ratkaisuista näkyi jo pilottikäytössä, toteaa tietohallintojohtaja Pentti Talikka Rautakirjasta.

Uusi tietoliikenneverkko perustuu Soneran valtakunnalliseen ja kansainväliseen Datanet-lähiverkkojen yhdistämispalveluun. Nyt solmittu sopimus on jatkoa osapuolten pitkäaikaiselle yhteistyölle.

- Rautakirjan kioskikaupalle toteuttamamme tietoliikenteen kokonaisratkaisu luo edellytykset prosessien tehokkaalle verkottumiselle ja tuo näin merkittävää kustannustehokkuutta ja reaaliaikaisuutta asiakkaan liiketoimintaan. Ratkaisuun sisältyvä jatkuva, keskitetty verkonvalvonta turvaa liiketoimintakriittisen tiedon välittymisen ympäri vuorokauden. Viimeisimpään teknologiaan perustuvaa ratkaisua on helppo täydentää tarpeiden kasvaessa ja muuttuessa?, kertoo johtaja Ilkka Äyräväinen TeliaSonera Finlandin suuryritysasiakasliiketoiminnasta.

Lisätietoja:

Raimo Suokari, Key Account Manager, Suuryritysasiakkaat, TeliaSonera Finland Oyj
Puh. 0400 708157
Sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Pentti Talikka, Tietohallintojohtaja, Rautakirja Oy
Puh. 040 551 4047
Sähköposti: etunimi.sukunimi@r-kioski.fi


TeliaSonera

TeliaSoneran Suomen tulosyksikkö TeliaSonera Finland Oyj tarjoaa tuotteita ja palveluita Sonera-brandin alla. TeliaSonera on Pohjolan ja Baltian johtava televiestintäyritys. Joulukuun lopussa 2004 TeliaSoneralla oli 15 411 000 matkaviestintäasiakasta (osakkuusyhtiöt mukaan lukien 51 359 000), 8 312 000 kiinteän verkon asiakasta ja (osakkuusyhtiöt mukaan lukien 8 943 000) ja 2 017 000 internet-asiakasta (osakkuusyhtiöt mukaan lukien 2 056 000). Kotimarkkinoiden ulkopuolella TeliaSoneralla on merkittäviä omistusosuuksia kasvavilla markkinoilla Venäjällä, Turkissa ja Euraasiassa. TeliaSonera noteerataan Tukholman Pörssissä ja Helsingin Pörssissä. Tammi-joulukuun 2004 -liikevaihto oli 81,9 miljardia Ruotsin kruunua (9,08 miljardia euroa). Työntekijöiden määrä oli 29 082.

R-kioski

R-kioski on valtakunnallinen, keskitetysti ohjattu, kannattava monimyymäläketju, joka tarjoaa kuluttajille viihdettä, jännitystä ja mielihyvää sekä päivittäisiä perustuotteita ja -palveluita aamusta iltaan. Suomessa R-kioskeja on runsaat 700. Yhtiöllä on kioskitoimintaa myös Virossa, Latviassa, Liettuassa sekä T?ekin tasavallassa. R-kioskit ovat osa Rautakirjaa, joka kuuluu SanomaWSOY-konserniin.