Sähköiset oppimisratkaisut on kasvava alue WSOY:n oppimateriaalitarjonnassa: Verkkopohjainen, kotimaisille oppilaitoksille suunnattu Opit-oppimisympäristö on WSOY:n keskeisimpiä eLearning-hankkeita. Puolalainen tytäryhtiö Young Digital Poland on keskittynyt sähköiseen sisällöntuotantoon.

Suomessa tietotekniikan käyttötaitoihin on kiinnitetty huomiota muun muassa uudistetussa peruskoulujen opetussuunnitelmassa. Samalla tiedon käsittely ja oppimisen rooli kouluissa on selvästi muuttumassa.

Opit on sähköisen oppimisen toimintaympäristö, joka on erityisesti suunniteltu koulumaailman tarpeisiin. Sen työkalujen ja sisältöjen avulla voidaan hyödyntää tietotekniikkaa niin lähi- kuin etäopetuksessakin.

Opit-oppimisympäristö on mahdollista ottaa heti käyttöön luokkahuoneissa, sillä palveluun sisältyy perussisältöpaketti, joka sisältää tehtäviä 47:lle valtakunnallisen opintosuunnitelman perusteiden mukaiselle kurssille keskeisistä oppiaineista eri luokka-asteilla.

-Perussisältöpaketilla varmistamme, että palvelussa on heti käyttövalmista sisältöä, jota opettajat voivat omien taitojensa ja innostuksensa mukaan täydentää itse tekemillään tehtävillä tai hankkimillaan lisäsisällöillä. Myös oppilaat voivat tuottaa Opit-ympäristöön sisältöä harjoitus- ja ryhmätöiden muodossa, kustannuspäällikkö Otto Mattsson Opit-palvelua pyörittävästä eWSOY-yksiköstä kertoo.

Palvelun käyttö ei edellytä erityistä tietoteknistä osaamista. Jokaisella käyttäjällä on palveluun henkilökohtainen tunnus, jonka antamalla Opit-palvelua voi käyttää kaikkialla, missä on internetyhteydellä varustettu tietokone ja sopiva selain.

Opit tarjoaa välineitä myös kodin ja koulun väliseen viestintään. Neljä luokkaa eri puolella Suomea kokeilee parhaillaan miten Opit toimii, kun vanhemmillakin on sinne tunnukset.

Käyttäjäystävällinen palvelu

Opit-palvelu avattiin lokakuussa 2001. Tällä hetkellä mukana on yli 60 kuntaa ja järjestelmään on avattu tunnukset noin 69 000 käyttäjälle. Tämän vuoden loppuun mennessä käyttäjiä on jo yli 100 000, sillä monivuotiset suurkäyttäjäsopimukset solmittiin viime vuonna Tampereen ja Espoon kaupunkien kanssa. Molemmat päättivät ottaa Opit-palvelun kaikkien peruskoululaistensa käyttöön. - Tällä hetkellä kuntakohtaisia neuvotteluja käydään noin kymmenen kunnan kanssa, eWSOY-yksikön johtaja Mikko Laine kertoo.

Käytännössä päätökset Opit-palvelun käyttöönotosta tehdään kuntatasolla. - Meidän haasteenamme on saada opettajat löytämään palvelusta lisäarvoa opetukseensa, Laine sanoo. Oppimisympäristön myyntiprosessi lähteekin liikkeelle pilotoinnista, jossa kiinnitetään erityistä huomiota opettajien kokemuksiin ja näkemyksiin.

- Pilotoinnin ja käyttäjäkoulutuksen yhteydessä tarkastamme myös, että kouluilla olevat tietokoneet ja ohjelmistot ovat Opit-palvelun käytön kannalta riittävät, Mattsson lisää.

Puolalaisyhtiö tuottaa sähköistä sisältöä

Toinen WSOY:n kasvava alue on sähköiset oppimateriaalit. Puolalainen tytäryhtiö Young Digital Poland (YDP) on maailman johtavia vuorovaikutteisten opetustuotteiden valmistajia. Se kehittää ja kustantaa opiskeluohjelmistopaketteja, ohjelmistoja kielten opiskeluun sekä sähköisen oppimisen teknologiaa.

Pääasiassa YDP tekee sähköisiä sisältöjä alihankintana suurille oppikirjakustantajille. Tilanteesta ja tarpeesta riippuen YDP tekee sekä omasta alustastaan riippumatonta sisältöä että sisältöjä, joita jaetaan YDP:n alustan avulla. - Aikaisemmin YDP:llä pääosassa olleet kielten sovellukset edustavat nykyisin vain noin 20 % tuotteista, Laine kertoo.

Oppimiskäsitys on kiinni kulttuurissa

Kilpailu keskieurooppalaisilla oppimateriaalimarkkinoilla on kovaa. - Merkkejä siitä, että kilpailu on kovenemassa myös Suomessa, on havaittavissa, sanoo Laine.

Laineen mukaan oppimateriaali on ollut ja on tulevaisuudessakin keskeisessä asemassa oppimisessa, mutta oppimiskäsitykset vaihtelevat maittain ja ovat hyvin kulttuurisidonnaisia. Käsitykset hyvästä oppilaasta, opettajasta ja hyvästä oppimisesta vaihtelevat huomattavasti, eikä se malli, joka toimii Suomessa, ole välttämättä lainkaan käyttökelpoinen esimerkiksi Ranskassa.

- Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että mitä etelämmäksi Euroopassa mennään, sitä opettajakeskeisemmäksi oppimiskäsitykset muuttuvat, Laine sanoo.

Malesiassa, missä käsitys oppimisesta on erittäin opettajakeskeinen, Young Digital Poland on toteuttanut pelkästään opettajille suunnitellun oppimisympäristön, josta he voivat hakea tukea ja valmiita materiaaleja englannin kielellä tapahtuvaan opetukseen.

Teksti: Anna Mäkelä ja Tiina Tuomainen