SanomaWSOY-konserniin kuuluva Sanoma Osakeyhtiö on tehnyt sopimuksen saksalaisen Man Roland Druckmaschinen AG:n kanssa uuden sukupolven painokoneen ostamisesta Helsingin Sanomain Lehtipainoon Sanomalaan.

SanomaWSOY-konserniin kuuluva Sanoma Osakeyhtiö on tehnyt sopimuksen saksalaisen Man Roland Druckmaschinen AG:n kanssa uuden sukupolven painokoneen ostamisesta Helsingin Sanomain Lehtipainoon Sanomalaan. Investointi muodostuu strategisesti merkittäväksi uuden painokoneen monipuolisuuden, korkean laadun ja nopeuden vuoksi. Kaupan arvo on noin 225 miljoonaa markkaa, ja se sisältyy helmikuussa julkistettuun 456 miljoonan markan investointiohjelmaan.

Sanoma Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja, SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Jaakko Rauramo luonnehtii nyt tehtyä sopimusta selväksi merkiksi siitä, että SanomaWSOY-konserni luottaa vahvasti myös painettuun sanomalehteen.

Me etenemme voimalla sekä sähköisellä että klassisella rintamalla, toimitusjohtaja Rauramo sanoo. Kilpailutilanne ja kilpailijoittemme valinnat tarjoavat Sanoma Osakeyhtiölle juuri nyt ainutkertaisen mahdollisuuden vahvistaa asemiaan johtavana sanomalehtitalona niin volyymilla kuin laadullakin mitattuna.

Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja, Helsingin Sanomien kustantaja Seppo Kievari kertoo nyt tehdyn kaupan sisältävän merkittävän valinnan. Useat muut lehtitalot ovat tyytyneet alempaan laatutasoon.

Meidän tulevat työkalumme edustavat laadun, tehokkuuden ja joustavuuden kannalta huippua, toimitusjohtaja Kievari toteaa. Me uskomme siihen, että sisällöltään vahvasti kehittyvät ja myös painolaadultaan johtavat lehdet menestyvät hyvin tulevaisuudessa.

- SanomaWSOY-konsernin strategian mukaisesti olemme vahvasti mukana myös sähköisessä viestinnässä, jossa menestyksemme perustuu erityisesti osaamiseemme klassisen sanomalehtitoiminnan sisältötyössä, Kievari jatkaa.

Uudet painokoneet ovat viimeisintä painokonetekniikkaa. Painoyksiköiden perusratkaisu, ns. satelliittiperiaate, takaa huippunelivärilaadun jokaiselle lehden sivulle sekä mahdollisuuden painaa Helsingin Sanomien osat halutun paksuisina ja toisistaan riippumatta. Uusi painokone tulee vastaamaan Helsingin Sanomien toimituksen ja markkinoinnin tulevaisuuden haasteisiin. Sanomalehden osat on mahdollista kohdentaa myös alueellista uutisointia ja mediatilan myyntiä varten.

Uusien painokoneiden tuotantonopeus on 50 % nykyisiä nopeampi, jolloin tarvittava tuotantoaika lyhenee merkittävästi ja lehteen saadaan entistä tuoreempaa aineistoa, Helsingin Sanomain Lehtipainon tuotantojohtaja Pekka Salmén sanoo.

Painokoneen toteutustapa perustuu sähköiseen voimansiirtotekniikkaan ja painolaitekohtaiseen ohjaukseen. Tilattu painokonelinja muodostuu kahdesta painokoneesta, joissa kummassakin on kaksoistaittolaite, joka tekee tehokkaan liitetuotannon mahdolliseksi. Lisäksi linja sisältää mahdollisuuden päällystetyn paperin väripainamiseen sekä tulevaisuuden 6-väripainamiseen. Painokone on tuotantokunnossa kesällä 2003.

Painokonetoimittaja Man Roland Druckmaschinen AG on luotettava ja perinteikäs isojen painokoneiden valmistaja, joka on pystynyt aktiivisella tuotekehityksellä tuomaan markkinoille uusimpaan huipputekniikkaan perustuvan painokoneen.

Sanomalan painotalo valmistui Vantaan Martinlaaksoon vuonna 1977. Sanoma Osakeyhtiöllä on sanomalehtien painolaitokset myös Varkaudessa ja Forssassa. Sanomalaan rakennetaan parhaillaan uutta hallia, johon uusi painokonelinja sijoitetaan.