SanomaWSOY-konsernin sähköisen viestinnän tytärkonserni SWelcom on lisännyt omistustaan televisiokanava Nelosesta eli Oy Ruutunelonen Ab:sta ostamalla TS-Yhtymä Oy:ltä 5,02% Ruutunelosen osakkeista.

Osakekauppaan liittyen ja konsernirakenteen selkiyttämiseksi SWelcom Oy:n ja TS-Yhtymä Oy:n yhteisesti omistama mainosajan myyntiyhtiö Oy Suomen Medianelonen Ab siirretään Oy Ruutunelonen Ab:n tytäryhtiöksi. Oy Ruutunelonen Ab hankkii Oy Suomen Medianelonen Ab:n osakkeet osakevaihdolla, minkä jälkeen Swelcomin omistus Nelosesta on 90,55 % ja TS-Yhtymän omistus 9,45 %.

Kesäkuussa 1997 lähetyksensä aloittanut Nelonen on valtakunnallinen televisiokanava, joka on nopeasti saavuttanut vahvan aseman Suomen televisiomarkinnoilla. Kanavan liikevaihto tammi-syyskuun aikana tänä vuonna oli 212 miljoonaa markkaa, eli 55% korkeampi kuin vastaavana jaksona vuonna 1999. Vuoden 1999 liikevaihto oli kokonaisuudessaan 200 miljoonaa markkaa. Ruutunelosen analoginen televisiotoimilupa on voimassa vuoden 2006 loppuun ja sen digitaali-tv-toimilupa elokuun 2010 loppuun.

Nelonen on osa SanomaWSOY:n sähköisen viestinnän tytärkonsernia, SWelcomia, joka aloitti toimintansa 1.10.2000. Uuteen tytärkonserniin kuuluvat lisäksi kaapeli-tv-, maksu-tv- ja internet-toimintaa harjoittava Helsinki Televisio, digitaalinen televisiotoiminta, mobiiliportaali 2ndhead.com, www-palveluita tuottava Verkkovoima ja internet-alusta Lumeveräjä sekä video- ja äänituotantoon erikoistunut Tuotantotalo Werne ja videomonistukseen ja cd-tuotantoon keskittyvä Måndag.

Nelosen hallituksen puheenjohtajana toimii SWelcom Oy:n toimitusjohtaja Tapio Kallioja ja varapuheenjohtajana TS-Yhtymä Oy:n toimitusjohtaja Keijo Ketonen.