Aamulehti tuo päivään tuoreiden uutisten lisäksi tunnelmia ja tarinoita, seitsemänä päivänä viikossa. Kun Pirkanmaalla tapahtuu, kerromme siitä ensimmäisenä. Aamulehti laittaa maailman luettavaan pakettiin, tuo vinkkejä arkeen ja kotiin, matkoja maailmalle ja uusia näkökulmia ihmissuhteisiin. Tilaajan käytössä ovat myös kaikki aamulehti.fin sisällöt sekä Aamulehden uutissovellus. Lisäksi torstain lukupaketin kruunaa kaupunkilehti Moro.
Maan monipuolisin mediaportfolio
Monikanavainen mediavalikoimamme pitää sisällään eri medioiden johtavia brändejä. Haluamme olla läsnä asiakkaidemme arjessa päivittäin – juuri silloin ja siellä, missä he sisältöjämme ja palvelujamme haluavat kuluttaa. Toimintamme keskittyy uutismediaan ja aikakauslehtiin, televisioon, radioon, verkkoon ja mobiiliin.

Aamulehti

Aito Iskelmä

Aku Ankka
Aito Iskelmä soittaa eniten aitoa iskelmää ja on hyväntuulinen radio nykypäivän aikuisille. Arkiaamuisin seuraa sinulle pitävät Kimmo Vehviläinen ja Suvi Hartlin, päivisin Hanna Kinnunen ja Milla Mattila sekä viikonloppuisin Hanna Pakarinen.
Aku Ankka on Suomen hauskin ja samalla suurin viikkolehti. Aku Ankan suosio nojaa maailman hauskimpaan hahmokatraaseen, toimituksen tinkimättömästi vaalimaan rikkaaseen ja riemukkaaseen suomen kieleen ja vauhdikkaisiin seikkailuihin. Aku Ankka on parasta viihdettä kaiken ikäisille, mutta kuluu erityisesti 7–54-vuotiaiden käsissä.

Aku Ankka Juniori

ET-lehti

ET Terveys
Aku Ankka Juniori on iloinen luku- ja puuhapaketti, jossa ankkalinnalaisten lisäksi seikkailevat myös muut Disneyn suosikkihahmot. Lehden ja digipalvelun vekkulit tarinat ja puuhatehtävät tukevat iloisen lukukokemuksen lisäksi tärkeiden taitojen, kuten lukemisen ja laskemisen, oppimista. Puuhasisällöt on suunniteltu yhdessä varhaiskasvatusammattilaisten kanssa. Aku Ankka Juniori on ensiaskel Ankkalinnaan 3–8-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen.
ET on Suomen suurin yleisaikakauslehti, joka tavoittaa eniten aikuisia lukijoita. Se on viihdyttävä lukulehti, joka on aidosti kohderyhmänsä asialla ja puhuu lukijoilleen tärkeistä asioista. Aito ja konstailematon ET antaa ajattelemisen aineksia ja rohkaisee oman näköiseen elämään, kokeilemaan uutta ja samalla nauttimaan perinteistä.
ET Terveys on yli 55-vuotiaiden suomalaisten terveellisen elämän valmentaja. Kymmenen kertaa vuodessa ilmestyvästä lehdestä ja verkkosivuilta löydät tietoa ja kokemuksia ravitsemuksesta, liikunnasta, seksuaaliterveydestä, lääketieteestä ja hyvästä olosta.

Gloria

Glorian Koti

Glorian ruoka&viini
Gloria on ihanan elämän lifestylelehti. Suomen suurimmassa muotilehdessä on kauneuden ja muodin lisäksi kiinnostavia, oman alansa huippuihmisiä, ajankohtaisimmat kulttuuri- ja menovinkit, kauden trendit, tyylivinkit ja kuumimmat uutuudet. Suomen tyylikkäin ja visuaalisesti upea mediabrändi on lämmin ja lähestyttävä. Glorian tuoteperheeseen kuuluvat myös Glorian Koti ja Glorian ruoka&viini.
Glorian Koti on inspiroiva ja innostava kumppani sisustusfanille, joka nauttii kodin erilaisten projektien suunnittelusta ja tekemisestä. Ratkaisemme sisustajan keskeisimmät ongelmat tyylikkäästi. Visuaalisesti upea lehti esittelee Suomen kauneimmat kodit sekä inspiroivimmat ideat ja trendit.
Suomen arvostetuin ja kaunein ruokalehti on hyvän ruuan iloinen äänenkannattaja. Glorian ruoka & viini kutkuttaa sekä aloittelijan että vaativamman kotikokin makunystyröitä tarjoamalla reseptejä ja inspiraatiota viikon jokaiselle päivälle. Glorian ruoka&viinin reseptit löytyvät Soppa 365 -palvelusta

Groove FM

Helmiradio

Helsingin Sanomat
Groove FM on aikuisille ja nuorille edelläkävijöille suunnattu rytmimusiikin paikallinen erikoiskanava. Groove FM soittaa kansainvälisen populaarimusiikin helmiä 60-luvulta aina 2000-luvulle pääpainon ollessa 80–90-lukujen hiteissä, joiden tarkoitus on viihdyttää olet sitten töissä, kotona tai vapaalla.
Helmiradio soittaa kaikki isoimmat hitit 80-luvulta. Hyvää seuraa tarjoaa aamussa Ellen Jokikunnas ja iltapäivässä Ari Hursti. Kanava on valtakunnallinen, mutta alueellisen mainonnan ja ohjelmien myötä kanavalla on myös vahva paikallinen ote.
Pohjoismaiden suurin tilattava sanomalehti Helsingin Sanomat on laatujournalismin ja maksullisen digitaalisen journalismin edelläkävijä. Helsingin Sanomat kertoo uutisten ja ilmiöiden taustat, syyt ja seuraukset. Kotiin tilattava painettu Hesari sekä digitaalinen Hesari vievät joka päivä tuoreiden uutisten ja puheenaiheiden pariin. Hesarin lukeminen on aina myös lukuelämys: Hesarin digitaaliset artikkelit HS.fi:ssä ja HS:n sovelluksessa sisältävät maan parasta datajournalismia, kuten päivittyvää grafiikkaa ja ainutlaatuista visualisointia.

HS Kuukausiliite

HS Lasten uutiset -sanomalehti

HS Meidän perhe
Suurten tarinoiden Kuukausiliite ilmestyy tilaajille Hesarin välissä sekä digitaalisena joka kuun ensimmäinen lauantai.
Helsingin Sanomien Lasten uutiset -sanomalehti ilmestyy keskiviikkoisin ja jaetaan kotiin päiväjakelussa. Erityisesti 8–12-vuotiaille koululaisille suunnattu lehti kertoo kiinnostavimmat uutiset innostavasti ja helposti ymmärrettävällä tavalla.
Suomen suurin perhelehti on täynnä elämää: rakkautta ja ruuhkavuosia. Yhdessä paketissa on kaikki perhe-elämästä ja lapsen kasvatuksesta. HS Meidän perheen lukijat etsivät apua arjen hallintaan, ideoita hauskaan yhdessäoloon ja tukea sekä vinkkejä lapsiperheen hankintoihin.

HS Nyt

HS Paikalliset

HS Teema
Perjantaisin ilmestyvä Nyt on viikon kattavin tv-ohjelma- ja tapahtumaopas.
HS Espoo, HS Vantaa ja HS Helsinki kertovat paikallisia tarinoita historiasta, henkilöistä ja yrittäjistä sekä painettuna lehtenä että verkossa.
Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä HS Teema on Helsingin Sanomien erikseen tilattava aikakausilehti. HS Teema syventyy yksi aihe kerrallaan yhteiskuntaan, kulttuuriin, tieteeseen ja historiaan.

HS Viikko

Hero

HitMix
Perjantaisin päiväjakelussa ilmestyvä viikkolehti on tuhti lukupaketti, johon on koottu upeimmat ja kiinnostavimmat artikkelit kuluneen viikon varrelta. Tilaukseen sisältyvät lisäksi HS Digi ja painettu Kuukausiliite.
Hero on leffakanavien kingi ja täydentää loistavasti Nelonen Median tv-kanavatarjontaa. Kanava esittää leffoja joka päivä parhaaseen katseluaikaan ja lisäksi jokainen sunnuntai on pyhitetty pelkästään elokuville. Leffojen lisäksi kanava tarjoaa niin kotimaisia kuin kansainvälisiä sarjoja.
HitMix on hyvän fiiliksen radiokanava, joka soittaa eniten hittejä 90- ja 2000-luvuilta ja parhaat uutuudet. Arkiaamuissa sinua naurattavat Alma Hätönen ja Joonas Vuorela, keskipäivää juontaa Jari Peltola ja iltapäivisin seuranasi on musiikin moniottelija Kimmo Sainio.

Hyvä Terveys

Ilta-Sanomat

IS TV -lehti
Suomen ylivoimaisesti suosituin ja luotetuin hyvinvointimedia Hyvä Terveys auttaa sinua voimaan paremmin. Hyvä Terveys tarjoaa taatusti tutkittua tietoa terveydestä, vertaistukea ja motivaatiota elämänmuutoksiin ja apua arjessa jaksamiseen.
Ilta-Sanomat on Suomen suurin uutismedia, suurin iltapäivälehti sekä verkon ja mobiilipalvelujen markkinajohtaja, jonka sisältöjen parissa viihdytään vuorokauden ympäri. IS luo päivän puheenaiheet kertomalla uutiset ensimmäisenä mobiilissa ja verkossa sekä tarjoamalle oivaltavia näkökulmia uutisten takaa.
IS TV -lehti on Suomen suurin irtomyynnissä myytävä aikakauslehti. Kotitaloudet seuraavat TV-lehdestä viikon tulevia tv-ohjelmia ja lukevat lempiohjelmiensa juonipaljastuksia. Ilta-Sanomien kanssa yhteismyynnissä oleva viihteen ja tv-ohjelmien tietopaketti ilmestyy keskiviikkoisin.

Jim

Kodin Kuvalehti

Liv
Jimillä arki ei paina ja viihde virtaa koko viikon. Katsojien on helppo ottaa ilo irti rutiineista ja rentoutua, kun hyvää ohjelmaa tulee muulloinkin kuin viikonloppuisin. Ohjelmatarjonta on omanlainen sekoitus parasta kotimaista reality-viihdettä ja hittejä maailmalta.
Kodin Kuvalehden jokainen numero rakentuu vahvoista tarinoista ja kauniista kuvista. Lehden henkilöhaastattelut ja reportaasit ovat ykkösluokkaa: ne imaisevat lukijan mukaansa ensimmäisestä lauseesta lähtien. Kodin Kuvalehti tarjoilee myös herkulliset reseptit sekä inspiroivat sisustus- ja tee se itse -ideat.
Varta vasten naiskohderyhmälle valikoitu ohjelmisto on erinomainen tapa olla osa suomalaisten naisten elämää. Livin sisältö koostuu puhutuimmista ja kiinnostavimmista sisällöistä ja sopivasta sekoituksesta kotimaisia naisten suosikkiformaatteja sekä suurimpia kansainvälisiä draamasarjoja.

Loop

Matkaopas

Me Naiset
Loop on radiokanava 15–34-vuotiaille. Sen parissa nautitaan enemmän musiikista ja sosiaalisen median ilmiöistä kuin puheesta. Kanavalla kuulet ensimmäisenä kovimmat musiikkiuutuudet niin Suomesta kuin ulkomailta. Kanavalla mukana Jussi Ridanpää, Paula ”Paukkki” Rinta-Kanto ja Karoliina Tuominen.
Seikkaile. Innostu. Nauti. Hyppää siivelle ja nauti reissuista maailman ääriin. Matkaopas tutkii parhaat rannat, polut ja ravintolat uusin silmin ja kiinnostavimmat kaupungit pintaa syvemmältä. Lehti ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa.
Me Naiset on Suomen tavoittavin naistenlehti. Me Naiset tuntee suomalaiset naiset ja naiset tuntevat Me Naiset. Särmikäs ja hyväntuulinen Me Naiset tietää mistä naiset nyt innostuvat ja tarjoaa hyvän fiiliksen ja inspiraation lisäksi ajankohtaisimmat ihmiset ja ilmiöt, viimeisimmät uutuudet, kiinnostavimmat reportaasit ja aina uusia näkökulmia.

Nelonen

Paikallismediat

Prinsessa
Nelonen on vahvan kotimaisen prime-time-sisällön, viikonlopun perheviihteen ja Suomen kovimman leffakattauksen koti. Suurimpien kansainvälisten megaohjelmien kotimaiset versiot, isoimmat ilmiöohjelmat ja kirkkaimmat tähdet yhdessä vahvan kotimaisen käsikirjoitetun draaman kanssa tarjoavat ajassa elävää viihdettä ja vastapainoa arkeen.
Sanoman alueellisiin medioihin kuuluvat 11 paikallismediaa ja yksi kaupunkilehti ovat lukijoille läheisiä, vahvan paikallistuntemuksen välittäjiä. Paikallisista uutisista Pirkanmaan alueella kertovat Nokian Uutiset, Valkeakosken Sanomat, Tyrvään Sanomat sekä KMV-lehti. Satakunnan alueella vaikuttavat Sydän-Satakunta, Merikarvia-lehti ja Kankaanpään Seutu. Keski-Suomessa ilmestyvät mediat ovat Jämsän Seutu & Vekkari ja Suur-Keuruu, Kanta-Hämeessä Janakkalan Sanomat ja Varsinais-Suomessa Rannikkoseutu.
Prinsessa on satumaisen ihana pienten tyttöjen lehti, jonka sivuilla seikkailevat topakat Disney-kaunottaret Ruususesta Tähkäpäähän. Frozen-numeroissa seikkailevat Anna ja Elsa ystävineen.

Radio Rock

Radio Suomipop

Rakennuslehti
Radio Rock on omapäinen, hauska, itsevarma, yllättävä, tyylikäs, eikä kuitenkaan ota itseään liian vakavasti. Kuuntele arkiaamuisin Harri Moision ja Kim Sainion epäkorrektisti ajankohtainen Korporaatio. Äänessä myös Jone Nikula, Marce Rendic, Laura Vähähyyppä, Jussi69 ja Klaus Flaming.
Radio Suomipop on kotimaisen popkulttuurin hyväntuulinen ja eloisa moniottelija. Se soittaa suurimmat klassikot ja tämän päivän superhitit – Suomen parhaat biisit! Suomen suosituin ja hauskin aamushow Aamulypsy eli Jaajo Linnonmaa, Tuukka Ritokoski ja Janni Hussi. Iltapäivisin ilahduttavat Juuso Mäkilähde & Tinni Wikström.
Rakennuslehti kertoo kaiken olennaisen tiedon rakennusalan ajankohtaisista trendeistä ja suhdanteista. Se tavoittaa lähes kaikki rakennusalan päätöksentekijät: korkeakoulu- ja opistoarkkitehdit, korkeakoulu- ja opistoinsinöörit, rakennusmestarit sekä muut rakennusalan päättäjät.

Ruutu

Satakunnan Kansa

Soppa 365
Ruutu on Nelonen Median videopalvelu, joka tavoittaa keskimäärin miljoona eri päätelaitetta viikossa. Ruudusta voi katsoa lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia tv-ohjelmia veloituksetta. Ruutu+-tilauksella valikoima täydentyy Ruudun alkuperäissarjoilla, kattavalla elokuvakirjastolla, lastenohjelmilla, kansainvälisillä huippusarjoilla ja laatudokumenteilla. Tilaajat nauttivat myös yksinoikeudella runsaasta kotimaisesta urheilutarjonnasta kansainvälisiä huippuotteluita unohtamatta.
Seitsemänä päivänä viikossa ilmestyvä Satakunnan Kansa on lukijoilleen tuttu, tärkeä ja arvostettu uutisten välittäjä. Satakunnan Kansasta saa tuoreet puheenaiheet ja näkemykset. Lehti on mukana Satakunnan asioiden ja ihmisten ytimessä. Lisänä monipuolinen hyötytieto arjen avuksi. Kaikki satakunnankansa.fin sisällöt ovat luettavissa rajoituksetta joka päivä tilausmuodosta riippumatta. Torstaisin ilmestyvä viikkolehti Porilaine kertoo kaiken oleellisen Porista ja tietysti porilaisella asenteella höystettynä.
Soppa 365 on digitaalinen ruokapalvelu, jonka ytimessä on sosiaalinen keittokirja.

Sport

Supla

Suuri Käsityö
Sport on treenaamista rakastavan naisen lukupaketti, joka tukee tavoitteissa ja tarjoilee trendit. Jos olet aktiivinen ja helposti uudesta innostuva ja kiinnostunut treenaamisen lisäksi kauneudenhoidosta, muodista, matkailusta, ruuasta ja terveellisestä elämäntyylistä, Sport on juuri sinun lehtesi.
Supla on Suomen monipuolisin äänikirja-, podcast- ja radiopalvelu. Kuuntele samassa palvelussa kaikki suomalaiset äänikirjat, isoimmat podcastit ja Nelonen Median radioiden lähetyksiä sekä radio-ohjelmien parhaita paloja. Tarjolla on myös Sanoman muiden medioiden, kuten Helsingin Sanomien ja Me Naisten sisältöjä, kuin myös vain Suplaa varten tuotettuja ohjelmia, Supla-alkuperäissarjoja.
Suomen tunnetuin kädentaitolehti innostaa ja inspiroi monipuolisilla ja trendikkäillä käsityöohjeillaan. Joka numerossa on vähintään 50 ohjetta: 20 neule- ja virkkausohjetta, 10 askartelu- ja tuunausohjetta, 20 ompeluohjetta – sekä kaksi kaava-arkkia! Yli 500 ohjetta joka vuosi. Runsas ja koukuttava sisältö on ammattilaisten tekemää – ohjeillamme onnistuu kuka vain!

Taloussanomat

Tiede

Tiede Luonto
Taloussanomat.fi toimittaa taloustietoa suomalaisten iloksi ja hyödyksi. Suomen johtava digitaalinen talousmedia tarjoaa uutisten analyysejä, talouden työkaluja sekä foorumin alan keskusteluille.
Suomen johtava tiedemedia tekee elämästä mielenkiintoisempaa hoksauttamalla näkemään arkisetkin asiat uudessa valossa. Tiede sopii kaikille uteliaasti elämään suhtautuville. Lehti yllättää joka numerollaan ja kertoo senkin, mitä on vasta tulossa.
Tiede Luonto kuvaa elämän ihmeellisyyttä ja auttaa ymmärtämään ympäristöä ja luonnonilmiöitä. Visuaalisesti näyttävä Tiede Luonto tarjoaa elämyksiä ja oivalluksia kaikille luonnosta ja ympäristöstä kiinnostuneille ja yhdistää luotettavaan tutkimukseen pohjautuvan tiedon ja viihdyttävän sisällön lukijaa puhuttelevalla tavalla. Monipuolisesti luontoon liittyviä aiheita eläinten käyttäytymisestä, ilmastonmuutokseen ja upeisiin luontokohteisiin käsittelevän lehden aiheet ovat kansainvälisiä, mutta näkökulma on jokaista suomalaista koskettava.

Urheilulehti

Vauva.fi
Urheilulehti on Suomen suurin ja laadukkain urheilun erikoislehti. Lehti tunnetaan erityisesti laadukkaista pintaa syvemmälle menevistä reportaaseista ja henkilökuvista.
Äitien keskustelupalstana aloittanut legendaarinen Vauva.fi tarjoaa kansalle neuvoja, keskusteltavaa ja ihmeteltävää laidasta laitaan. Sivustolla käydään läpi yhtä lailla uudet lastenrattaat ja julkkisten salarakkaat. Käy kurkkaamassa ja saatat jäädä koukkuun.