Ilta-Sanomien verkkosivuilla ja mobiilisovelluksissa käytiin FIAM:n mukaan viime viikolla yli 41 miljoonaa kertaa, ja IS:n jutut keräsivät yli 160 miljoonaa sivunäyttöä. Muut suomalaismediat jäivät kauaksi Ilta-Sanomien taakse.


Kuva: Seppo Kärki / IS

Nettiyleisöjä mittaavan FIAM:n mukaan Ilta-Sanomat on Suomen luetuin uutismedia.

FIAM:n mukaan viikolla 34 Ilta-Sanomien verkkosivuilla ja mobiilisovelluksissa käytiin yli 41 miljoonaa kertaa, ja IS:n jutut keräsivät yli 160 miljoonaa sivunäyttöä. Muut suomalaismediat jäivät kauaksi Ilta-Sanomien taakse. Esimerkiksi Iltalehti keräsi viime viikolla runsaat 34 miljoonaa käyntiä, ja IL:n jutuilla oli reilut 134 miljoonaa sivunäyttöä.

Ilta-Sanomien huimat luvut osoittavat, että IS:n lukijat ovat erittäin sitoutuneita ja palaavat yhä uudelleen IS:n sisältöjen pariin.

”Kun ihmisillä on suuri tiedon tarve, he tulevat sivuillemme, oli kyseessä sitten iso ulkomaan tai kotimaan tapahtuma, urheilusaavutus tai kiinnostava viihdeuutinen. Tämä on entisestään korostunut korona-aikana, ja IS onkin pyrkinyt tarjoamaan pandemiasta alusta asti mahdollisimman ajantasaista tietoa. Samanaikaisesti olemme yrittäneet pitää huolta siitä, että ihmisillä on muutakin luettavaa kuin korona. Jotain, jonka parissa voi hetken myös rentoutua”, Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja Johanna Lahti sanoo.

Ilta-Sanomien lukijoiden vahvasta sitoutuneisuudesta kertoo myös se, kuinka usein he vierailevat Ilta-Sanomien sivuilla ja sovelluksissa. Lukija kävi IS.fi:ssä ja sovelluksissa viime viikolla keskimäärin 15,2 kertaa. Iltalehdessä vierailtiin keskimäärin 12,4 kertaa.

Käyntien ja sivunäyttöjen lisäksi FIAM:n mittauksessa tarkastellaan viikkotavoittavuutta. Viikkotavoittavuudessa Ilta-Sanomien ja Iltalehden kilpailutilanne on äärimmäisen tasainen. FIAM:n mukaan viime viikolla Ilta-Sanomat tavoitti noin 2 715 000 lukijaa, Iltalehti noin 2 768 000 lukijaa.

FIAM:n (Finnish Internet Audience Measurement) listalta löytyy yli 150 suomalaismediaa. Ilta-Sanomien ja Iltalehden jälkeen suurimmat suomalaiset digitaaliset mediat olivat käyntimäärien mukaan järjestettynä: Yle.fi, HS.fi ja MTVuutiset.fi. Ylen ja MTV:n luvuista puuttuvat sovelluskäyttäjät, Ilta-Sanomien luvuista Supersään iOS-käyttäjät.

IS:n sivuston käynnit ja sivulataukset ovat kansainvälisestikin arvioiden ja Suomen väkilukuun suhteuttaen poikkeuksellisen korkeita.

”Mykistävät luvut kertovat ennen kaikkea lukijoiden luottamuksesta, uskollisista kävijöistä ja tietenkin myös siitä, että meiltä löytyy runsaasti kiinnostavaa luettavaa koko ajan. Tämä on kaiken sen mahtavan työn tulosta, jota IS:n toimitus tekee joka ikinen päivä!” IS:n päätoimittaja Ulla Appelsin sanoo.