Paino- ja digitaalisilla tuotteillamme on eriasteisia ympäristövaikutuksia. Vaikka sähköisen median elinkaaren ympäristövaikutukset ovatkin edelleen jossain määrin epäselviä kaikille, arvioita ja tutkimuksia painotuotteiden päästöistä on tehty. Kuluttajat voivat osallistua ympäristöystävällisemmän median ylläpitoon esimerkiksi varmistamalla paperin asianmukaisen kierrätyksen.
Yksi kappale Helsingin Sanomia tuottaa kasvihuonekaasupäästöjä noin 180 grammaa. Yhdestä NYT-liitteen numerosta aiheutuu 75 g kasvihuonepäästöjä (CO2e).
Hiilijalanjälki tarkoittaa tuotteesta sen elinkaaren aikana aiheutuneiden kasvihuonekaasujen määrää.
Helsingin Sanomat tutki painetun sanomalehden ja NYT-liitteen kasvihuonekaasupäästöjä vuosina 2009–2010. Laskelmat tehtiin ”metsästä asiakkaalle”, sisältäen sanomalehtipaperin valmistuksesta, painamisesta ja kuljetuksesta aiheutuneet päästöt.
Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) kanssa, ja se perustui VTT:n tutkimukseen suomalaisen sanomalehden keskimääräisestä hiilijalanjäljestä. Helsingin Sanomien päästöjen laskemiseksi kerättiin tietoa paperitehtailta, painolaitoksilta ja eri tietokannoista. Laskelmissa ei otettu huomioon päästöjä, jotka syntyvät lehden lukemisen jälkeen. Laskelmissa Helsingin Sanomissa oli 51 sivua ja se painoi 243 g. NYT-liite painoi 133 g ja siinä oli 53 sivua.
Paperinvalmistuksessa ja painamisessa käytetty energia on merkittävin aikakauslehden hiilijalanjälkeen vaikuttava tekijä.
Suomalaisen aikakauslehden keskimääräinen hiilijalanjälki on noin 230g CO2e.
Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT on tutkinut myös suomalaisen viikkoaikakauslehden hiilijalanjälkeä vuonna 2009. Tutkimus käsitti lehden koko elinkaaren metsästä lähtien, mukaan lukien kuljetukset ja raaka-aineen valmistus. Toimitustyö ei sisältynyt laskelmiin. Laskelmissa viikkoaikakauslehdessä oli 86 sivua ja se painoi 250g.
Yhdestä kotiin kannetusta painetun sanomalehden numerosta tai yhdestä aikakauslehden numerosta aiheutuu suunnilleen yhtä paljon hiilipäästöjä kuin yhdestä autolla ajetusta kilometristä. Kotitalouksiin kannettujen sanomalehtien ja painettujen mainosten osuus kotitalouksien kaikista kasvihuonepäästöistä on alle yksi prosentti. Suurimmat päästöt aiheutuvat asumisesta, elintarvikkeista ja kuljetuksista.*
Erot johtuvat pääasiassa erilaisesta paperista ja painomenetelmistä ja hieman erilaisesta kierrätysasteesta.
Monin tavoin! Kuluttaja voi vaikuttaa jopa 20 prosenttiin painotuotteen hiilijalanjäljestä. Aikakaus- ja sanomalehtien kierrätys on paras vaihtoehto. Aikakauslehdissä on paljon ensikuitua, joka sopii hyvin kierrätykseen ja uusiokäyttöön.
* Lähde: Suomen ympäristökeskus, ”Suomen talouden materiaalivirtojen ympäristövaikutukset” (ENVIMAT) -tutkimus 2009.
Sanoma osallistuu vuonna 2011 eurooppalaiseen Digital Media Delivery –tutkimukseen, jonka päätavoitteena on kehittää yleinen viitekehys, jonka avulla mediayhtiöt voivat arvioida digitaalisen median (uutissivustot ja aikakauslehdet, musiikki, kirjat, video/tv) jakelua kestävän kehityksen kannalta. Tämän brittiläisten mediayhtiöiden johdolla toteutettavan media- ja ICT-alojenyhteisen tutkimushankkeen keskeinen tutkimusalue on digitaalisen median hiilipäästöt.