Mediayhtiölle eettisesti vahva toimituskulttuuri on hyvän yrityskansalaisuuden ehdoton edellytys. Yhä kiihtyvän tiedonvälityksen aikakaudella Sanoman sanomalehtien kaltaisten vakiintuneiden tiedotusvälineiden odotetaan toimivan yhteiskunnan luotettavina tiedonvälittäjinä. Sanomassa tämä tarkoittaa sananvapauden vaalimista ja huolellisesti tarkistetun, ajankohtaisen ja objektiivisen tiedon tarjoamista yleisölle.
Sanoman aikakaus- ja sanomalehdet noudattavat tiukkoja toimitustyön ja mainonnan toimintaohjeita. Niiden avulla varmistetaan, että julkaistu sisältö on objektiivista ja virheetöntä. Jokaisen kustannusyhtiön on myös varmistettava, että lukijat erottavat maksetun sisällön ja mainokset toimituksellisesta sisällöstä.
Median muuttuvien sääntöjen ja uusien julkaisualustojen vuoksi eettinen vastuu on mediayhtiöille entistäkin tärkeämpää. Sisällön helppo saatavuus ei saa heikentää perusteellisen pohjatyön ja huolellisen uutisanalyysin merkitystä. Muutokset antavat myös mahdollisuuden kertoa tarinoita uusista näkökulmista ja paneutua ajankohtaisiin tapahtumiin aiempaa perusteellisemmin.
Next Media on laaja suomalaisen mediatutkimuksen yhteistyöhanke, jossa Sanomalla on keskeinen rooli. Tavoitteena on antaa suomalaisille mediayhtiöille valmiudet kohdata haasteet ja hyötyä mahdollisuuksista, jotka liittyvät esimerkiksi mediajakelun tekniseen kehitykseen ja kuluttajien muuttuvaan käyttäytymiseen.
”Next Media ei ole tuotekehitystä. Sen tarkoituksena on parantaa alan tuotekehityksen edellytyksiä”, sanoo tutkimus- ja kehitysjohtaja Eskoensio Pipatti.
Next Media -ohjelmasta saa lisätietoa tältä sivulta ladattavasta PDF-esitteestä ja ohjelman omilta verkkosivuilta.
Aiheeseen liittyvää: