Talous & yhteiskunta

Paikalliset aloitteet

Itämeri

Sanoma tukee John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hanketta antamalla sille taloudellista tukea ja medianäkyvyyttä. Kolmivuotiseen yhteistyösopimukseen sisältyy 200 000 euron lahjoitus. Hankkeen tavoitteena on parantaa Itämeren tilaa vähentämällä rehevöitymistä ja edistämällä meriliikenteen turvallisuutta.

Sanoma haluaa työskennellä lähiympäristönsä hyväksi. Tavoitetta tukee John Nurmisen Säätiön periaate kohdentaa voimavarat niin, että mahdollisimman myönteinen ympäristövaikutus saavutetaan mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Puhdasta vettä Sri Lankaan

Sanoma-konserniin kuuluva R-kioski ja World Vision Finland järjestivät kampanjan, jonka avulla kerättiin 15 000 euroa vesipulasta kärsivään Sri Lankaan.

Kampanjassa kuljetettiin vesikanistereita R-kioskista toiseen eri puolilla Suomea. Vesikanisterien kuljettamiseen osallistui kesän aikana yli sata suomalaista. Kuljetusreittiä seurattiin myös Facebookissa.

R-kioski lahjoitti 100 euroa jokaisesta uudesta kioskista, jossa vesikanisteri poikkesi. Kerätyillä varoilla rakennettiin ympäristöystävällinen veden pumppaus- ja puhdistuslaitos Minniyan kylään Sri Lankaan.

”On hienoa, että pystyimme tukemaan hanketta laajan kioskiverkostomme kautta. Haluamme kiittää asiakkaitamme ja työntekijöitämme erinomaisesta kampanjasta”, sanoo Rautakirjan brändi- ja konseptijohtaja Teemu Rissanen.

R-kioski kuuluu Sanoma-konsernin Sanoma Trade -liiketoimintayksikköön.

Terveyttä ja hyvinvointia naisille

Sanoma on jo monen vuoden ajan osallistunut näkyvästi rintasyövän vastaiseen Pink Ribbon -kampanjaan eri puolilla Eurooppaa. Hollannissa ja Belgiassa Sanoma julkaisee rintasyöpätietoutta edistävää Pink Ribbon -lehteä. Hollannin Pink Ribbon -kampanjasta saa lisätietoa alla olevasta linkistä. Suomessa kampanjaa tukee Me Naiset -viikkolehti.

Hollannissa on kerätty Pink Ribbon -lehtien avulla yli 4,5 miljoonaa euroa Pink Ribbon -säätiölle kuuden viime vuoden aikana.

Sanoman paikallisista hyväntekeväisyyshankkeista saa lisätietoa vuoden 2010 yritysvastuuraportista sekä alla olevista linkeistä.

Linkit:

Sulje ikkuna
Sulje ikkuna