Sanoma on lähes 20 000 media-alan ammattilaisen muodostama mediakonserni, joka toimii yli 20 maassa. Konserni on kehittyvä, kansainvälistyvä, innostava ja haasteellinen työpaikka. Laajuutensa ansiosta konserni tarjoaa monipuolisia työtehtäviä ja urapolkuja eri alojen ammattilaisille sekä hyviä mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen.
Sanoma panostaa henkilöstön rekrytointiin, sitouttamiseen ja kehittämiseen. Konserni painottaa erityisesti hyvää johtamista, digitaalista osaamista, journalistista ammattitaitoa sekä myynnin ja markkinoinnin osaamista. Henkilöstön motivaatiosta pyritään konsernissa pitämään huolta myös toimivien kannustinjärjestelmien avulla. Viihtyvyyttä puolestaan tukevat monipuoliset henkilöstöedut.
"Haluamme parhaat ihmiset töihin Sanomaan tekemään merkityksellistä työtä ja kehittymään. Jotta onnistumme innostavan työpaikan luomisessa, on meidän ymmärrettävä opiskelijoiden työelämään kohdistuvia haaveita ja odotuksia. Osallistuminen Dialogi-hankkeeseen auttaa meitä saamaan aivan uudenlaisen keskusteluyhteyden Sanoman ja opiskelijoiden välille." –Harri-Pekka Kaukonen, Sanoman toimitusjohtaja
Siksi Sanoma on mukana Uuden työn hankkeessa – Dialogissa. Dialogi-hankkeen missiona on parempi työelämä. Tarkoituksena on mahdollistaa parempi vuoropuhelu työnantajien ja tulevaisuuden työntekijöiden kanssa ja sitä kautta luoda Uutta työtä, joka motivoi, innostaa ja tuottaa tulosta. Hanke toteutetaan yhteistyönä Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja mukana olevien yritysten kesken, ja sen tulokset julkaistaan helmikuussa 2012.