Sanoma News

Sanomatalo

Ihmisten, kulttuurin ja tiedon kohtauspaikka

Sanomatalo sijaitsee Finlandiapuiston kulttuurikeskittymässä, Nykytaiteen museon Kiasman ja Musiikkitalon naapurissa, Helsingin rautatieaseman kupeessa.

Talossa sijaitsevat muun muassa Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Taloussanomien toimitukset.   

Sanomatalo on professori Jan Söderlundin ja arkkitehti Antti-Matti Siikalan suunnittelema läpikuultava lasiluomus, jonka julkisivujen lasiratkaisuihin sekä tilojen toimivuuteen ja käytettävyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Runsaalla lasin käytöllä korostetaan talon avoimuutta ja keveyttä.

Sanomatalon ensimmäinen ja toinen kerros ovat pääosin yleisölle avointa, katettua sisätilaa. Kolmiomaisen perusratkaisunsa ansiosta Sanomatalo luo jännittävän, ilmeikkään tilakokonaisuuden. Rakennuksen pohjakaavan halkaisee luontevasti kaksi kulmittaista jalankulkuväylää.

Toinen jalankulkuväylä johtaa rautatieaseman länsipuoliselta Elielinaukiolta kohti Musiikkitaloa. Toinen jalankulkuväylistä aukeaa toisen kerroksen tasossa Kiasman suunnasta.

Sanoma Newsin sisäänkäynti on koillissuunnasta, Töölönlahdenkadun kulmasta osoitteesta Töölönlahdenkatu 2.

Lähin pysäköintialue on Elielin parkki.  

www.europark.fi/hki-eliel

Tutustu alueeseen: 

www.finlandiapuisto.fi 

Sulje ikkuna
Sulje ikkuna