Sanoma Learningin oppimisratkaisuliiketoimintaan kuuluu kahdeksan yhtiötä, jotka toimivat seitsemässä maassa eri puolilla Eurooppaa: Belgiassa, Hollannissa, Puolassa, Ruotsissa, Suomessa, Unkarissa ja Venäjällä. Nämä paikalliset oppimisratkaisuyritykset kuuluvat markkina-alueidensa parhaimmistoon. Useimmat niistä ovat selviä markkinajohtajia.
Yhdessä nämä yritykset muodostavat vahvan eurooppalaisen oppimisalan toimijan, joka tuottaa laadukkaita opiskelijoiden yksilöllisiin tarpeisiin mukautettuja oppimissisältöjä sekä tehokkaita työnkulkuratkaisuja opettajille. Yritysryhmänä tuotamme asiakkaillemme lisäarvoa jakamalla alan yleistä kokemusta, osaamista sekä resursseja, kuten hyviksi havaittuja tuotteita, konsepteja, materiaaleja, alustoja ja palveluita. Paikallisen lähestymistavan avulla pystymme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla.
Sanoma Learning tukee opettajien jokapäiväistä työtä kaikissa toimintamaissaan ja tarjoaa innostavia oppimiskokemuksia kymmenille miljoonille oppilaille kaikkialla Euroopassa.
Uskomme, että koulutus kuuluu kaikille. Se on yksi tärkeimmistä ihmisoikeuksista ja tärkein ihmiskunnan kehitystä tukeva tekijä. Se takaa lapsille paremman tulevaisuuden kaikkialla maailmassa.
Haluamme auttaa opettajia menestymään työssään ja parantaa lasten tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tästä syystä haluamme kehittää ratkaisuja, jotka tukevat yksittäisten oppilaiden oppimista ja auttavat opettajia keskittymään tärkeimpään taitoonsa – opettamiseen.
Sanoma Learningillä on pitkät perinteet oppimateriaalien kustantamisessa. Olemme palvelleet koulutusmarkkinoita jo yli 175 vuotta. Oppimisliiketoiminnan juuret ulottuvat 1800-luvulle. Oppimateriaalien julkaiseminen aloitettiin vuonna 1833 Belgiassa, vuonna 1885 Suomessa ja Hollannissa 1887. Menestyksemme perustuu opetusprosessin syvälliseen ymmärtämiseen. Kaikkien oppimisratkaisuyhtiöidemme toiminta pohjaa asiakkaiden tarpeiden huolelliseen kuuntelemiseen ja uusien konseptien luomiseen yhdessä asiakkaidemme kanssa.
"Uskomme, että yhdistämällä innovatiivisesti laadukasta sisältöä, tekniikkaa ja tietoa, voimme tukea opettajien työtä ja tehdä oppimisesta entistä palkitsevampaa."
Jacques Eijkens
Johtaja, Sanoma Learning